Teemat

Osallisuus

Yksinkertaistettuna osallisuus tarkoittaa mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa itselle tärkeissä asioissa sekä kokemusta joukkoon kuulumisesta ja arvostetuksi tulemisesta. Osallisuus on kuitenkin moniulotteinen käsite, joka saa erilaisia painotuksia eri yhteyksissä. Osallisuuden edistämisen näkökulmasta on tärkeää ymmärtää, mitä osallisuus merkitsee missäkin tilanteessa ja millaiseen osallisuuteen pyritään. 

Osallisuus ei ole sama asia kuin osallistuminen. Osallistuminen on tekoja ja toimintaa, kun taas osallisuuteen liittyy henkilökohtainen kokemus osallisuudesta. Osallistuminen ei itsessään takaa osallisuuden kokemusta, ja osallisuuden kokemus voi syntyä myös ilman aktiivista osallistumista. Mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa itselle tärkeissä asioissa ja itselle luontevin tavoin on kuitenkin tärkeä osa osallisuutta. Osallisuuteen liittyy myös kokemus siitä, että kuuluu joukkoon ja saa arvostusta itselle tärkeissä yhteisöissä omana itsenään sekä yhteisön jäsenenä. 

Osallisuus on yhteydessä hyvinvointiin ja moniin elämän osa-alueisiin. Osallisuuden kokemus voidaan nähdä voimavarana, joka lisää hyvinvointia. Osallisuudessa on kyse omannäköisen elämän elämisestä ja yhdessä muiden kanssa toimimisesta.  Osallisuuden edistäminen voi olla esimerkiksi luottamuksen, tietojen tai taitojen vahvistamista, tarpeita vastaavien palveluiden tarjoamista, toimeentulon turvaamista, yhteiseen toimintaan mukaan kutsumista tai mahdollisuutta toimia yhteiseksi hyväksi. 

Osallisuus on lapsen ja nuoren perus- ja ihmisoikeus. YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oltava oikeus ilmaista näkemyksenä kaikissa häntä koskevissa asioissa, ja mielipide on otettava huomioon ikä- ja kehitystason mukaisesti. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia. Lapsen ja nuorten osallisuutta määrittävät myös muut lait, esimerkiksi perustuslaki, perusopetuslaki, nuorisolaki, lastensuojelulaki ja varhaiskasvatuslaki.  

Käytännössä pelkkä lasten ja nuorten kuuleminen ei riitä. Lundyn osallistumisen mallin mukaan lapsilla ja nuorilla pitää olla turvallinen ja inklusiivinen tila omien näkemysten ilmaisemiseen (Tila), tarvittavaa tietoa ja tukea näkemysten muodostamiseen (Ääni). Lisäksi lasten ja nuorten näkemyksiä tulee viestiä niille, joilla on velvollisuus kuunnella (Yleisö) ja näkemyksiä tulee huomioida (Vaikutukset). Osallisuuteen liittyy aina myös oikeus kieltäytyä osallistumasta.  
  
Osallisuus on osa lasten, nuorten ja perheiden jokapäiväistä arkea, ja koskettaa myös palveluita ja niiden kehittämistä. Osallisuutta voidaan edistää arkisissa kohtaamisissa ja palveluissa tunnistamalla ja huomioimalla lapsille, nuorille ja perheille merkityksellisiä asioita. Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus on tärkeää myös palveluiden suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä yhdenvertaiseen osallisuuteen ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten, nuorten ja lapsiperheiden osallisuuteen. Haavoittuvuus voi liittyä esimerkiksi rakenteelliseen syrjintään tai olla tilannekohtaista.    

Yhdenvertaisuus 

Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan kaikkien ihmisten samanarvoisuutta. Yhdenvertaisuus on perus- ja ihmisoikeuksien takaamista kaikille riippumatta henkilöön liittyvistä tekijöistä, kuten sukupuolesta, sukupuoli-identiteetistä, seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta tai vakaumuksesta, mielipiteestä, terveydentilasta tai vammaisuudesta.  

Lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertaisuuteen vaikuttavat sosioekonomiset, kulttuuriset ja rakenteelliset tekijät. Suomessa lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta haastavat esimerkiksi lapsiperheköyhyys, ylisukupolvinen huono-osaisuus, alueellinen ja koulutuksellinen epätasa-arvo sekä syrjinnän kokemukset.  

Syrjinnällä tarkoitetaan puutteita yhdenvertaisessa kohtelussa, ja sitä esiintyy useissa erilaisissa muodoissa. Lasten ja nuorten kohtaamaa syrjintää ovat esimerkiksi kiusaaminen, rasismi ja vammaisuuden tai toimintarajoitteiden vuoksi palveluista ulossulkeminen.  Lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertaisuutta edistettäessä syrjinnän muodoista kannattaa tunnistaa välitön, välillinen sekä moniperusteinen syrjintä:  

• Välittömällä syrjinnällä viitataan tilanteisiin, joissa ihmistä kohdellaan syrjivästi henkilökohtaisen ominaisuuden tai tiettyyn ryhmään kuulumisen perusteella. Koska välitön syrjintä on usein selvästi ristiriidassa lainsäädännössä määritellyn syrjinnän kiellon periaatteiden kanssa, on sen tunnistaminen muita syrjinnän muotoja helpompaa. 
  
  
• Välillinen syrjintä tarkoittaa, että näennäisesti neutraali sääntö, peruste tai käytäntö asettaa jonkun henkilön epäedullisempaan asemaan henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella. Esimerkiksi rakenteellisessa rasismissa tai tilojen esteellisyydessä on kyse välillisestä syrjinnästä.   
  
  
• Moniperusteinen syrjintä on syrjinnän kohteeksi joutumista kahden tai useamman syrjintäperusteen takia. Moniperusteisen syrjinnän välttämiseksi on hyvä huomioida erilaiset lapsiin, nuoriin ja perheisiin samanaikaisesti vaikuttavat tekijät ja syrjinnän perusteet. 
  

Yhdenvertaisuus ei aina tarkoita samanlaista kohtelua kaikille, vaan sitä edistettäessä on tärkeää ottaa huomioon niin sanotut risteävät erot. Usein puhutaan intersektionaalisesta ajattelutavasta: lasten, nuorten ja perheiden asemaan ja kokemuksiin vaikuttavat samanaikaisesti monet ominaisuudet. Tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää huomion kiinnittämistä toiminnan lopputuloksiin ja siihen, milloin tarvitaan positiivista erityiskohtelua.  

Yhdenvertaisuuden edistäminen edellyttää aktiivisia tekoja. Esimerkiksi viranomaisten ja hanketoimijoiden on päätöksiä tehdessään huomioitava niiden vaikutukset eri asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin. Kehittämistyössä on arvioitava, tukeeko toiminta tosiasiallista yhdenvertaisuutta ja vähentääkö se rasismia ja syrjintää. Syrjintää kokevien lasten ja nuorten ottaminen mukaan palveluiden kehittämiseen on yksi tapa edistää yhdenvertaisuutta käytännössä. Myös kouluilla on tärkeä rooli yhdenvertaisuuden edistämisessä esimerkiksi ihmisoikeuskasvatuksen keinoin. 

Sukupuolten tasa-arvo

Sukupuolten tasa-arvolla viitataan kaikkien ihmisten yhtäläisiin oikeuksiin ja mahdollisuuksiin sukupuolesta, sukupuoli-identiteetistä ja sukupuolen ilmaisusta riippumatta. Tasa-arvoon liittyy lisäksi kysymys vallan ja resurssien jakautumisesta. Tasa-arvosta puhuttaessa on olennaista huomioida sukupuolen moninaisuus eli sukupuolen kokemusten, ilmaisutapojen ja sukupuolitettujen kokemusten kirjo.  

Niin sanotun muodollisen tasa-arvon eli yhtäläisten oikeuksien ja mahdollisuuksien lisäksi tasa-arvoa edistettäessä puhutaan tosiasiallisesta tai lopputulosten tasa-arvosta, jonka toteutuminen edellyttää usein kohdennettuja toimenpiteitä. Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota niin sanottuihin risteäviin eroihin: intersektionaalisuudesta puhuttaessa viitataan siihen, miten yksilön identiteettiin ja hänen asemaansa yhteiskunnassa vaikuttavat samanaikaisesti esimerkiksi sukupuoli, ikä, etnisyys ja toimintakyky.  

Sukupuoleen liittyvät stereotypiat ja syrjintä koskettavat kaikkia ikäryhmiä. Lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertainen kohtaaminen edellyttää sukupuolinäkökulman huomioimista kaikissa heille suunnatuissa palveluissa. Vaikuttavalla tasa-arvotyöllä voidaan esimerkiksi tukea sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten hyvinvointia, lisätä tasa-arvoista vanhemmuutta, vähentää koulutuksen ja työmarkkinoiden sukupuolen mukaista jakautumista sekä torjua sukupuolistunutta väkivaltaa.    
 
Tasa-arvoista toimintakulttuuria edistetään lasten, nuorten ja perheiden palveluissa monin eri tavoin. Verkkosivuillemme on koottu tietoa esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimisesta, sukupuolivaikutusten arvioinnista, normi- ja sukupuolitietoisesta kasvatuksesta, sekä sukupuolen huomioimisesta viestinnässä.