Hyppää sisältöön

Yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen OKM:n uuden kehittämisohjelman tavoitteena

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kasvatuksessa ja koulutuksessa vahvistavan kehittämisohjelman vuosille 2025–2027. Ohjelma on osa valtioneuvoston tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa edistetään myös lasten, nuorten ja perheiden palveluita kehittävissä ESR+ 4.3 -hankkeissa. 

Ministeriön toukokuussa julkaiseman kehittämisohjelman tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa työskentelevien ammattilaisten osaamista yhdenvertaisuus-, tasa-arvo- ja rasisminvastaisessa työssä. Ohjelma vastaa kasvatuksessa ja koulutuksessa havaittuihin haasteisiin ja kehittämistarpeisiin tarjoamalla tietoa sekä työkaluja, joiden avulla ammattilaiset voivat paremmin puuttua kiusaamiseen sekä ehkäistä kaikkea yksilön henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, esimerkiksi sukupuoleen, ulkonäköön, katsomukseen, seksuaalisuuteen, etniseen taustaan, vammaan tai sairauteen liittyvää häirintää ja syrjintää.  

Kehittämisohjelmaan on listattu kymmenen konkreettista toimenpidettä: 

  1. Vahvistetaan koulutuksella henkilöstön osaamista yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. 
  1. Puretaan segregaatiota lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa. 
  1. Laaditaan varhaiskasvatukseen lasten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvon toteutumista tukevat laatukriteerit ja arviointityökalut. 
  1. Luodaan toimintamalli, jolla tuetaan yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvien ja rasismin vastaisten teemojen käsittelyä lasten ja nuorten kanssa. 
  1.  Toteutetaan ohjelman tavoitteita tukevaa viestintää nuorten hyvinvoinnin ja tiedon lisäämiseksi. 
  1. Selvitetään käytäntöjä ja luodaan toimintamalleja sukupuolistereotyyppisen toiminnan purkamiseksi ja häirintään puuttumiseksi. 
  1. Selvitetään lasten ja nuorten kokemuksia yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. 
  1. Tuetaan vapaan sivistystyön opiskelijoiden osallistumista oppilaitosten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöhön. 
  1. Vahvistetaan kiusaamisen vastaisia toimia perusopetuksessa negatiivisten ilmiöiden ja seurausten vähentämiseksi. 
  1. Vahvistetaan maahanmuuttajataustaisten vanhempien mahdollisuuksia tukea lastensa koulunkäyntiä. 

 
Ohjelman tavoitteita tukevat osaltaan myös Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio (ESR+) sekä sen tuen piiriin kuuluvat ESR+ 4.3 – kehittämishankkeet, joissa yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa edistetään vähintään valtavirtaistaen. Tämä tarkoittaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvonäkökulmien huomioimista kaikessa toiminnassa. Käynnissä olevien 12 valtakunnallisen ESR+ 4.3 LANUPE –hankkeen toimenpiteillä vahvistetaan ammattilaisten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-osaamista, kootaan tietopohjaa sekä kehitetään työkaluja lasten kokemusten huomioimiseksi. Hankkeissa luodaan malleja ja välineitä esimerkiksi seurusteluväkivallan ehkäisemiseen sekä lasten ja nuorten yhdenvertaiseen tukemiseen koulutuksen nivelvaiheissa.   

Lue lisää: