Hyppää sisältöön

Valtakunnallisen ESR+ 4.3 LANUPE -teeman kolmas valtakunnallinen hankehaku päättyi — kiitos hakijoille! 

Valtakunnallinen kehittämishankehaku teemasta Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen ja hyvinvoinnin edistäminen kohti yhdenvertaisuutta päättyi 10.6.2025. Haku kohdistui opetus- ja kulttuuriministeriön toiminta-alaan ja sen kaksi painopistealuetta keskittyivät edistämään lasten ja nuorten yhdenvertaista osallistumista liikuntaan, taiteeseen ja kulttuuriin.  

Hakuun saapui yhteensä 106 hankehakemusta ja 19 hankekokonaisuutta. Hakijat koostuivat laajalla skaalalla toisen asteen oppilaitoksista, ammattikorkeakouluista, järjestöistä, yhdistyksistä, säätiöistä, kunnista ja kuntayhtymistä, valtion viranomaisista sekä yrityksistä.  

“Haun aikana tuli runsaasti yhteydenottoja liittyen pääosin hakukriteereihin, haun sisällöllisiin tarkennuksiin, tai rahoitukseen liittyviin kysymyksiin. Myös hakujärjestelmän teknisiin ongelmiin haettiin tukea. Teknisten ongelmien johdosta hakuaikaa jouduttiinkin jatkamaan kesäkuun 6. päivästä 10. päivään, jolla varmistettiin, että kaikki halukkaat hakijat saivat hakemuksensa jätettyä”, Hämeen ELY-keskuksen rahoitusasiantuntija Antti Hieta kertoo.  
 
“Olemme iloisia hakemusmäärästä ja haun hyvästä vastaanotosta. Odotamme näkevämme hakemuksissa uusia ja edelleen kehitettyjä lasten ja nuorten taide- ja kulttuuriosallistumisen malleja sekä innovatiivisia Harrastamisen Suomen mallin pilotteja nuorille”, opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Iina Berden kommentoi.  

Hakemusten varsinainen arviointityö aloitetaan lomakauden jälkeen syksyllä, jolloin saadaan tarkempaa kuvaa hakemusten sisällöistä, sekä kohdentumisesta ohjelman ja teeman tavoitteisiin. Hakijoille tiedotetaan prosessin eri vaiheista, kun arviointityö etenee.    

Koordinaation tuki hakuvaiheessa ja sen jälkeen

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio järjesti hakijoiden tueksi yhteensä 13 hakutyöpajaa, joissa käsiteltiin osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, arviointia ja seurantaa sekä viestintää ja vaikuttamista. Lisäksi toteutettiin hankekohtaisia sparrauksia, joissa pureuduttiin yksittäisten hankkeiden tarpeisiin.  

”Kulunut hakuvaihe tarjosi jälleen hienon mahdollisuuden tukea hakijoita ja paneutua yhdessä hankesuunnittelun ja -kirjoittamisen eri vaiheisiin. Työpajoissa ja sparrauksissa syntyi oivaltavia keskusteluja, ja oli upeaa seurata, miten hakijat veivät ajatuksia ja työkaluja suoraan omaan suunnittelutyöhönsä. Meitä koordinaatiossa ilahduttaa erityisesti se, että tukitoimistamme saatu palaute on ollut erittäin myönteistä ja rakentavaa – se kannustaa meitä jatkamaan työtä ja kehittämään tukea entistäkin paremmaksi tulevia hakukierroksia varten”, kertoo kumppanuuspäällikkö Urpo Uusitalo Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatiosta. 

Koordinaation tuki jatkuu hankekauden ajan ja se tarjoaa rahoitettavaksi valituille hankkeille muun muassa koulutuksia, verkostoitumistilaisuuksia sekä arvioinnin ja viestinnän kehittämisen tukea. Lisäksi hankkeilla on mahdollisuus vertaisoppimiseen ja kokemusten jakamiseen pienemmissä ryhmissä niin verkkovälitteisesti kuin lähitilaisuuksissa. 

 
Lisätietoja
 
Antti Hieta, rahoitusasiantuntija 
Hämeen ELY-keskus 
antti.hieta@ely-keskus.fi 
p. 029 5025 116
 
Iina Berden, neuvotteleva virkamies 
Opetus- ja kulttuuriministeriö 
iina.berden@gov.fi 
p. 029 5330 069
 
Urpo Uusitalo, kumppanuuspäällikkö 
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio  
urpo.uusitalo@nuortenakatemia.fi 
p.  040 099 5546