Miksi varhainen puheen ja kielen kehityksen tukeminen kannattaa?

Useimmilla meistä löytyy suvusta tarinoita, joissa vilkas lapsi on keskittynyt niin paljon maailman tutkimiseen, että puhe on jäänyt konkreettisesti jalkoihin! Samasta sukulaisesta kerrotaan, että hän oppi puhumaan vasta 3-vuotiaana, ja sen jälkeen puhetta on riittänyt. Totta onkin, että osa myöhään puhumaan oppineista saa ikätoverinsa kiinni ilman sen kummempaa tukea. Miksi siis ei jäätäisi vain odottelemaan, ja panostettaisi niukkoja resursseja niihin yli 3-vuotiaisiin, joilla tuen tarve on selvä?

Mistä pienen lapsen kohdalla viive huomataan?

Puheterapeuttina olin oman esikoiseni kohdalla rauhallisin mielin, vaikka ensimmäiset sanat antoivat hetken odottaa itseään. Rauhallisuus johtui siitä, että tunnistin lapsellani olevan hyvät pohjataidot puheen oppimiseen. Lapseni ymmärsi pieniä ohjeita, osoitteli paljon ympäristöstä asioita ja halusi minunkin kiinnittävän niihin huomiota. Hän myös käytti taitavasti katsetta kommunikoinnissa ja ääntely oli monipuolista.

Ennen puhetta lapsi rakentaa esikielellisiä taitoja, joihin kuuluu kaikki kommunikointi ennen puhuttua sanoja. Kehityksen viive voi tässä vaiheessa näkyä esimerkiksi siinä, että lasta on vaikea saada kontaktiin, ääntely on vähäistä tai hän ei lähde aikuisen kanssa vuorottelemaan. Nämä puheen pohjataidot ovat yhteydessä lapsen kielellisiin taitoihin myöhemmin. Pelkästään puheeseen keskittyminen kehityksen mittarina ei ole perusteltua, sillä kieli ja kommunikointi ovat paljon muutakin kuin puhetta. Varhain puhumaan oppivalla lapsella voi olla kielellisissä taidoissaan muita haasteita (puheen ymmärtäminen, sanojen merkitykset yms.).

Varhaisen puheen ja kielen kehityksen tutkija Sari Kunnari (2022) koostaa luennossaan tutkimustietoa pienten lasten kehityksestä. Sellaisista 2-vuotiaista, joilla puhe viivästyy, noin puolet tavoittaa ikäluokkansa myöhemmin. Lapsilla, joilla on 3-vuotiaana alle 50 tuotettua sanaa tai jotka eivät lähde yhdistämään kahta sanaa lauseeksi, noin kolmasosalla on riski vaikeampiin kielellisiin ongelmiin. Kunnari painottaa, että on tärkeää katsoa varhaista kommunikointia puhuttuja sanoja laajemmin. Laajemmin taitoja katsottaessa on mahdollista erottaa ne lapset, joilla ilmenee pysyvimpiä kielellisiä ongelmia niistä lapsista, jotka alun viiveen jälkeen saavat ikätasonsa kiinni.

Vaikka myöhään puhumaan oppivalla lapsella sanoja tulee lisää, ei se automaattisesti tarkoita, että lapsen kielellinen toimintakyky tavoittaa ikätason. Myös hyvälaatuisessa (hyvä puheen ymmärtäminen ja ei-kielellinen kommunikointi) puheen kehityksen viiveessä kielellinen toimintakyky voi kehittyä keskimääräistä heikommin ja selvällä enemmistöllä viive säilyy. (Käypähoito 2019, Hannus & Asikainen 2013, Rescorla 2005).

Pienten lasten kohdalla pienelläkin panostuksella on suuri merkitys!

Käypähoitosuosituksessa todetaan, että varhaisella huoltajien ohjauksella voidaan edistää myöhään puhuvien ja riskilasten kielellisten taitojen kehitystä. Keinoina mainitaan vastaaminen lapsen kommunikaatioon, vanhemman ja lapsen välisen vuorottelun tasapainottaminen sekä aikuisen mallitus siitä miten kieltä käytetään eri tilanteissa.

Tärkein elementti pienen aivojen kehityksen tukemisessa on lapsilähtöisyys. Arjessa lapseen herkällä vaistolla suhtautuvat aikuiset tukevat huimasti lapsen kehitystä. Konkreettisia tekoja voivat olla esimerkiksi pysähtyminen yhdessä lapsen kanssa tarkastelemaan pihalta löytynyttä lehteä tai vanhemman rauhallinen hyväksyvä odotus silloin, kun lapsi tarvitsee aikaa muodostaakseen viestinsä. Lapsilähtöiset keinot ovat myös hyvin edullisia. Ne eivät vaadi erikoismateriaalia tai erityistyöntekijää lapsen arkeen.

Lapsilähtöiset keinot ovat myös edullisia. Ne eivät vaadi erikoismateriaalia tai erityistyöntekijää lapsen arkeen. Tästä tullaankin kustannustehokkuuteen. Pienen lapsen kohdalla arjessa tapahtuvalla tuella voidaan parhaimmillaan vähentää tuen tarvetta myöhemmin.

Pienen lapsen aivot ovat vielä hyvin muokkautuvat, mikä lisää toimien vaikuttavuutta. Kun sanotaan, että pienen lapsen aivot imevät valtavan määrän tietoa, on se vain osa totuutta. Lapsi myös tuottaa paljon ympäristöönsä ja oppii siitä, kun aikuiset reagoivat hänen aloitteisiinsa. Hän oppii heti olevansa aktiivinen toimija ja tällä on iso merkitys hänen minäkuvansa kehittymiseen.

Pienten kohdalla jo hyvin pienikin arjen muutos voi aiheuttaa positiivisen kierteen ja ehkäistä ongelmien kasautumista. Tästä esimerkkinä vuorottelun merkitys (Gilkerson ym 2018): taaperoiässä keskusteluvuorojen määrä selittää tuottavaa ja ymmärtävää kielitaitoa sekä älykkyysosamäärää vielä kymmenen vuoden jälkeenkin! Tämän pienen mutta tärkeän asian tukeminen ei vaadi suuria resursseja. Vanhemmille ja ammattilaisille riittää havainnollistava selkeä tieto aiheesta: lasta voi tukea vuorottelun kehityksessä, vaikka ihan vaippaa vaihdettaessa tai tiskikonetta tyhjentäessä.

Varhainen tuki kannattaa siis niin inhimillisestä kuin taloudellisestakin näkökulmasta. Pienillä korjausliikkeillä saadaan parhaimmillaan iso vaikutus lapsen ja perheen tilanteeseen ja estetään ongelmien kasautuminen.

Käytännön esimerkkejä pienen panostuksen tuesta:

• Liity mukaan, kun lapsi pysähtyy seuraamaan muurahaisen menoa
• Anna keinun vauhdin pysähtyä ja anna vauhtia vasta kun lapsi reagoi vauhdin loppumiseen.
• Tee lapsen toimintaan “ääniefektejä”
  • Viuhhh! lapsen laskiessa liukumäkeä
  • Oho! Kun lapsi pudottaa lelun
  • Töms töms! kun lapsi jää kuuntelemaan yläkerrasta kuuluvia askeleita