Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio on antanut lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta, joka koskee sosiaalihuoltolain sekä siihen liittyvien lakien muuttamista.
Koordinaatio tarkastelee esitysluonnosta erityisesti lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Lausunnossa kiinnitetään huomiota palveluiden saavutettavuuteen erityisesti heikommassa asemassa olevien lapsiperheiden näkökulmasta, alueelliseen yhdenvertaisuuteen ja moniammatillisen yhteistyön merkitykseen sekä resursseihin ja osaamiseen, jotka mahdollistavat kiireettömät kohtaamiset.
- Lakiesityksen tavoitteena on lisätä sosiaalihuollon asiakastyön joustavuutta ja varmistaa, että asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen nykyistä oikea-aikaisemmin. Tavoitteet ovat lähtökohtaisesti kannatettavia, mutta Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio näkee ehdotetuissa muutoksissa merkittäviä riskejä erityisesti lapsiperheiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
- Koordinaatio näkee ehdotuksessa merkittävän riskin alueellisen eriarvoisuuden lisääntymiseen. Lapsen oikeuksien toteutuminen edellyttää lapsen ja perheen tarpeisiin perustuvan tuen räätälöintiä ja tarjoamista eri alojen ammattilaisten asiantuntemusta monialaisesti hyödyntäen. On todennäköistä, että lakimuutoksen myötä osalla alueista olisi saatavilla laaja palveluvalikoima erikoistuneine palveluineen, kun taas toisaalla vain kaikkein riisutuin palvelumuoto.
- Lakiesitys vaikuttaa perustuvan oletukseen siitä, että asiakkaat tuntevat palvelujärjestelmän, luottavat siihen, tuovat oma-aloitteisesti esiin tuen tarpeensa ja saavat niihin parhaiten vastaavia palveluita. Tämä ei useinkaan vastaa todellisuutta, vaan erityisesti heikommassa asemassa olevien lapsiperheiden kohdalla tarpeiden tunnistamiseen tarvitaan aikaa, luottamuksen rakentamista ja kasvokkaista vuorovaikutusta.
- Koordinaatio pitää myönteisenä ehdotusta omatyöntekijän nimeämisestä erityistä tukea tarvitseville asiakkaille. Lapsen edun näkökulmasta olisi kuitenkin keskeistä, että omatyöntekijän nimeäminen laajennettaisiin koskemaan kaikkia palveluita saavia lapsiperheitä riippumatta siitä, onko lapsella tunnistettu erityisen tuen tarve.
- Lakimuutoksen yhteydessä tulee huolehtia myös siitä, että omatyöntekijällä on suhteessa asiakasmäärään riittävät resurssit ja osaaminen lapsen oikeuksiin perustuvan, perhekohtaisen tuen tarjoamiseen. Lasten ja nuorten osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kokemukset vahvistavat arjen turvallisuutta ja hyvinvointia. Käytännössä osallisuuden toteutuminen edellyttää esimerkiksi lapsen ja nuoren nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemusten tukemista kiireettömissä kohtaamisissa.
Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan verkkosivujemme Lausunnot-osiosta.
