Toisiamme kannatellen kohti hyvän kierrettä

Jokainen meistä voi elämän eri vaiheissa olla kannateltavana sekä kannattelijana. Välittäminen ja toisen ihmisen tukeminen on merkityksellistä, opettavaista ja kaunista – myös auttajalle itselleen. Jokainen tarvitsee elämässään tukea, rinnallakulkijaa ja ihmistä, jonka puoleen kääntyä. Ei ole ”meitä” ja ”muita”, vaan olemme kaikki riippuvaisia toisistamme.

Tämän kuulin ja koin SuomiAreenassa perjantaina 26.6. järjestetyssä Erätauko-keskustelussa ”Joskus voi vaikka säilyttää toisen hengen, kysymällä miten sulla menee? – Kohtaaminen, oikea-aikainen tuki ja rinnallakulkijuus luottamusta rakentamassa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).”

Erätauko (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) on dialoginen keskustelumenetelmä, joka auttaa lisäämään ymmärrystä ja luottamusta erilaisten toimijoiden välille sekä vahvistavaa rakentavaa keskustelukulttuuria ilman pyrkimystä yksimielisyyteen tai ratkaisuihin.

Yhteinen todellisuus luo ymmärrystä

Keskustelun kuuntelu jätti erityisen tunnejäljen, koska keskustelijat Lenni, Kapu, Piia, Elina ja Miika heittäytyivät lavalla kokemuspuheeseen ja tulivat titteleiden takaa esiin ihmisinä inhimillisine kokemuksineen. He toivat esiin, kuinka tärkeää on, että säilytämme riittävästi yhteistä todellisuutta. Esimerkiksi kokemus elämän kolhuista voi auttaa näkemään toisen ihmisen tilanteen ja ymmärtämään sitä, tai kirjan lukeminen tuoda lohtua ja avata uusia näkökulmia omaan tilanteeseen. Ilman yhdessä koettua ja jaettua todellisuutta, omista elämän vaikeuksista voi tulla musertavan yksinäisiä, palvelujärjestelmästä kasvoton ja yhteiskunnasta jakautunut ja julma. 
 
Keskustelussa nousi esiin, että merkityksellinen toinen voi olla kuka tahansa riittävän lähellä arkea oleva ihminen, jonka saa kiinni oikealla hetkellä, esimerkiksi kaveri, sisarus, sukulainen, yläkoulun ope, perhekumppani tai Icehearts-kasvattaja. Palveluita tarvitaan, koska kaikilla ei ole sosiaalista verkostoa, johon tukeutua. Tukea tulee tarjota siellä, missä ihmiset arkeaan elävät ja samalla hyödyntää yhteisöissä olevia voimavaroja. 

Luottamusta vahvistava kohtaaminen rakentuu, kun ihmiselle annetaan tilaa olla oman elämän asiantuntija. Toista ei lähestytä valmiin lähtöasetelman tai ratkaisujen kera. Kuuntelun taito tarkoittaa paitsi kuulemista, myös sen tavoittamista, mikä kuullussa on olennaista. Kun toisen tuntee, muutoksen olemuksessa voi huomata, ja pysähtyä kysymään, onko kaikki hyvin. Vaikeiden asioiden rinnalla on myös tehtävä näkyväksi ilot, voimavarat ja mahdollisuudet. 

Hyvän kierre kantaa pitkälle

Oikea-aikainen tuki on tärkeää yksilön hyvinvoinnin, mutta myös yhteiskunnan kannalta. Ihmisille tulisi syntyä kokemus siitä, että palveluihin voi hakeutua ja on tervetullut. Avun tarvitsijan ei pitäisi joutua punnitsemaan, ansaitseeko hän apua, tarvitseeko joku sitä enemmän, tai onko avuntarve oikea. Keskustelijoiden mielestä järjestöt ovat merkittävässä roolissa kannattelemassa ihmisiä ja vahvistamassa myös yhteiskunnan yhteneväisyyttä.

Pahan kierrettä ruokkii se, että ihminen tottuu siihen, ettei elämässä saa apua ja häneltä viedään mahdollisuus elää täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä. Tällainen kokemus voi rakentua lapsuudesta alkaen. Keskustelu vahvisti ajatusta, että jokaisella meistä on mahdollisuus ja vastuu nähdä lähellä olevien ihmisten arvo ja hätä sekä auttaa ylös pääsemisessä. Puhumalla hyvää toisista avun tarjoajista voimme rakentaa luottamusta palveluihin ja elämästä selviytymiseen. Yhteiskunnan tehtävänä on varmistaa, että jokaisella ihmisellä on edellytykset inhimilliseen elintasoon, eikä kukaan jää yksin.

Keskustelussa kohtaamisen ja rinnalla kulkemisen merkitystä ei sanoitettu ylätasolla, vaan sen saattoi tuntea myös yleisössä – poskelle valuvana kyyneleenä tai mieleen palautuvina kasvoina niistä ihmisistä, jotka ovat seisseet rinnalla oman elämän kipeimmissä kohdissa, tai joiden puheluun on saanut itse hädän hetkellä vastata. Tässä ajassa ja luottamuksen rakentamisessa tarvitsemme tarinoita hyvän kierteestä: se, joka saa osakseen välittäviä tekoja, osaa ja haluaa niitä usein myös itse tehdä. Lopulta hyvän kierre voi kantaa meistä jokaista ja lisätä koko yhteiskunnan vakautta.

Tekstin on kirjoittanut kehittämisasiantuntija
Reetta Kalliomeri Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatiosta.