Olin 7-vuotias, kun ymmärsin, että maailma ei ole yhdenvertainen tai tasa-arvoinen paikka. Koulupolkuni alkoi silloisessa Länsi-Saksassa. Istuin luokan takarivissä uusien ystävieni kanssa. Olimme kaikki maahanmuuttajia. Seuraavana päivänä opettajamme siirsi minut saksalaisten luokkakaverieni seuraan. Silloin, 7-vuotiaana koululaisena, Länsi-Saksan pienessä kylässä, ymmärsin maailmasta jotain oleellista ja surullista. Me kylän lapset emme olleet aikuisten edessä yhdenvertaisia. Myöhemmin rodullistettujen lasten vanhempana näin läheltä moniperustaisen syrjinnän muotojen kietoutuvan vähemmistö asemiin ja identiteetteihin. Tahdoin muutosta, minusta tuli aktivisti.
Istun tasa-arvopäivien yleisössä ja kuuntelen. Ympärilläni näen muitakin harmaantuneita, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön vintagehenkilöitä. Vaihdamme katseita, täällä taas, täällä edelleen. Työpajassa hanketyön ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, mitä hankkeet voivat tehdä muutoksen eteen ja miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistetään yhdessä. Kehittämistyön ammattilaiset esittelevät menetelmiä, strategioita, lukuja ja faktoja. Puhutaan toimintakulttuurista, juurruttamisesta, arvioinnista ja normien purkamisesta. Kehittämis- ja muutostyötä tehdään huippuunsa hiotuissa verkostoissa. Ihailen heidän eteenpäin suuntaavaa katsettaan, periksiantamattomuuttaan. Yhdessä todetaan, että mikään saavutettu muutos ei ole pysyvää, ja nykyisyys tarjoaa yhtä uusia haasteita. Tasa-arvoa on puolustettava valppaasti ja väsymättä.
Tasa-arvopäivien aikana mietin, mitä muutostyön tekeminen merkitsee meille, hanketoimijoille, aktivisteille, virkamiehille, tutkijoille tai opettajille. Miten eletty elämä ja kokemuksemme vaikuttavat ajatteluumme ja toimintaamme? Mitä kaikkea olemme oppineet ja omaksuneet vuosien varrella? Ajattelen, että kokemustiedon jakaminen on tärkeää, koska se syventää yhteistä ymmärrystä. Tärkeää on myös liittää yksilön kokemukset osaksi yhteiskunnallisia rakenteita ja ilmiöitä. Siihen tarvitaan vuorovaikutusta ja yhteyttä muihin ihmisiin, verkostoja ja vertaisuutta. Onneksi on olemassa menetelmiä, kuten Sitran kehittämä Erätauko (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), joka liittää ammatillisen- ja yhteiskunnallisen keskustelun kokemuspuheeseen ja kehittää rakentavaa ja turvallista keskustelukulttuuria. Toivoisin kaikille tasa-arvoisemman yhteiskunnan eteen muutostyötä tekeville mahdollisuutta ja aikaa reflektoida yhdessä ja jakaa todellisuuttamme ammattilaisina, mutta myös tuntevina ja kokevina ihmisinä
Milloin sinä ymmärsit, ettei maailman ole yhdenvertainen tai tasa-arvoinen? Mitä silloin tapahtui?
Blogin kirjoitti erityisasiantuntija Thea Hildén, Opetushallitus.
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio oli mukana järjestämässä Hankkeet muutoksen tekijöinä -tilaisuutta yhdessä Yhdenvertaisen osallisuuden koordinaatio (ESR+) kanssa Tasa-arvopäivillä 6.11.