Istun kahvikupin ja juustosämpylän kanssa lattialla. Ympärilläni käy iloinen puheensorina, kun kuusi ekaluokkalaista ja kolme aikuista syö välipalaa ja juttelee. Yksi lapsista kertoo innoissaan siitä, että sämpylä maistuu paremmalta kuin yleensä, toinen ihastelee maisemia, ja kolmas pohtii, että liikennevalot eivät estä aikuisia kaasuttamasta. Sämpylä todella maistuu tavallista paremmalta, ja työpäivä tuntuu erityisen tärkeältä, kun saan pysähtyä kuuntelemaan lasten ja aikuisten välistä keskustelua hyvästä lapsuudesta.
Keskustelua hyvästä lapsuudesta käydään usein aikuisten pöydissä ja aikuisten määritelmistä käsin. Nämäkin keskustelut ovat tärkeitä, mutta uskaltaisin väittää, että parhaimmat oivallukset syntyvät, kun keskusteluun osallistuu myös lapsia, jotka parhaillaan elävät ja kokevat lapsuuttaan.
Syyskuussa meillä oli hieno mahdollisuus järjestää skididialogi, jossa kuusi ekaluokkalaista ja kaksi aikuista keskusteli hyvästä lapsuudesta. Keskustelu oli osa YLE:n, Erätaukosäätiön ja Lahden kaupungin järjestämää Hyvin sanottu –keskustelufestivaalia. Toimin keskustelun fasilitoijana, ja mukana oli myös kirjuri. Erätaukomenetelmään pohjaava Lahdessa kehitetty skididialogi näyttää tarjoavan toimivan raamin rakentaville keskusteluille lasten ja aikuisten välillä. Kun dialogiin yhdistää toiminnallisuutta, mahdollisuuden kertoa ajatuksiaan myös muilla tavoin kuin puheella, sekä välipalan, kokemus on kaksin verroin kivempi – ainakin lasten palautteiden mukaan. Tällä kertaa lisäsimme keskustelun rinnalle kuvakollaasin tekoa hyvästä lapsuudesta sekä KIM-leikkiä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) lapsen oikeuksiin liittyvillä esineillä. Tässä blogissa nostan muutaman keskustelun aikana syntyneen tärkeän oivalluksen hyvästä lapsuudesta ja siitä, miten voimme jokainen olla sitä edistämässä:
Saat tehdä kivoja asioita!
Keskustelussa ja tehtävissä osallistujat kertoivat paljon toiminnasta ja tekemisestä, joka tuo heille iloa. Esimerkiksi kalastuksesta, futiksesta, pyöräilystä, musiikin harrastamisesta, uinnista, trampoliinilla pomppimisesta, luistelusta, metsässä olemisesta, lukemisesta, leikkimisestä ja pelaamisesta. Kun osallistujien kanssa jutteli siitä, miksi jokin on kivaa, taustalta paljastui erilaisia merkityksellisiä asioita. Jokin tekeminen toi ilon ja onnistumisen kokemuksia tai mahdollisuuksia oppia ja kokea uutta. Jotakin taas oli erityisen kiva tehdä itselle läheisen aikuisen tai kaverin kanssa tai paikassa, joka oli itselle tärkeä. Joku tekeminen oli hyvää ajanvietettä, ettei olisi tylsää.
Määrääkö aikuiset liikaa?
Keskustelun aikana pohdimme, onko lasten elämässä jotain sellaista asiaa, jonka pitäisi muuttua. Eräs lapsi käynnisti keskustelun toteamalla, että aikuiset määräävät kaikesta. Tätä ajatusta lähdettiin yhdessä ihmettelemään. Määräävätkö aikuiset kaikesta? Pohdimme myös keskustelussa herännyttä ehdotusta siitä, että lapset päättäisivätkin kaikesta. Olisiko se hyvää lapsuutta? Entä voisivatko aikuiset antaa lapsille enemmän päätösvaltaa? Osallistujat pohtivat, että vaikka olisi kivaa, että saisi valvoa keskiyöhön, se ei välttämättä olisi lapselle hyväksi. Tai ei olisi turvallista lapsuutta, jos saisi katsoa kauhuelokuvia. Isompana lapsi voi olla iloinen myös siitä, että aikuinen on kannustanut esimerkiksi koulun käymisessä, vaikka se ei olisi aiemmin tuntunut kivalta. Samaa mieltä osallistujat kuitenkin tuntuivat olevan ajatuksesta, että aikuiset voisivat antaa lapsille enemmän mahdollisuuksia lasten mielestä kivaan tekemiseen esimerkiksi vapaa-ajalla. Keskustelu osoitti, kuinka lapsen oikeudet limittyvät toisiinsa. Esimerkiksi oikeus kertoa näkemyksiään ja saada ne huomioiduksi, oikeus erityiseen suojeluun, oikeus mielekkääseen vapaa-aikaan, oikeus oppimiseen ja oikeus huolenpitoon eivät ole toisistaan erillisiä ja niitä on hyvä tarkastella suhteessa toisiinsa.
Saa ruokaa, on koti, pääsee lääkäriin, on vaatteita, suihku, silmälasit, opaskoira, ja pää!
Läpi keskusteluun osallistujat puhuivat myös asioista, joita ilman on vaikea, ellei mahdotonta, kasvaa, kehittyä ja elää. Keskustelussa viitattiin perustarpeisiin, jota lapset sanana jossain kohtaa ääneen ihmettelivät. Kun käsitettä avattiin, lapset toivat esiin ajatuksiaan niistä asioista, joita jokainen tarvitsee hyvään elämään. Tällaisiksi asioiksi nähtiin esimerkiksi ruoka, koti, lääkäriin pääsy, raha, vaatteet, suihku, toisille myös silmälasit tai opaskoira. Ja pää, totesi eräs lapsi huvittuneen näköisenä, mikä aiheutti hilpeyttä koko porukassa. Osallistujat tunnistivat, että nämä yksinkertaisetkaan asiat eivät toteudu kaikkien lasten elämässä, ja pohtivat asioita, jotka eivät kuulu ollenkaan hyvään lapsuuteen kuten esimerkiksi sota.
Hyväänkin lapsuuteen kuuluu surua ja aikuisten tuki on tärkeää
Hyvä lapsuus ei käydyn keskustelun pohjalta tarkoita pelkästään kivoja asioita ja tunteita. Eräs lapsi totesi oivaltavasti, että hyväänkin lapsuuteen kuuluu surua. Esimerkiksi itselle tärkeä eläin tai ihminen saattaa kuolla, kaverin kanssa voi tulla riitaa tai lapsi voi kohdata hätätilanteen. Lapsuus voi silti olla hyvää, vaikka tuntuisi pahalta. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää saada aikuiselta tukea. Mutta mitä kaikkea aikuisen tuki on? Keskustelussa esimerkiksi nousi se, että aikuinen viettää lapsen kanssa enemmän aikaa tai tulee tueksi riitatilanteisiin. Kun elämässä tapahtuu jotain tosi ikävää, aikuisen turvallinen hengitys voi auttaa.
Kaksituntisen yhdessäolon aikana osallisuuden koordinaation työssä usein käyttämäni käsitteet, kuten hyvinvointi, osallisuus, yhdenvertaisuus, suojelu tai lapsen etu, alkoivat konkretisoitua sanoiksi, teoiksi ja arkisiksi tilanteiksi. Keskustelu vahvisti ajatustani siitä, että hyvää ainutkertaista lapsuutta, tässä ja nyt, sekä toiveikasta tulevaisuutta – meille kaikille – rakennetaan yhdessä lasten ja aikuisten kesken keskustellen sekä toimien. Lapsen oikeuksien viikolla on hyvä muistaa, että lapsen oikeuksia eletään todeksi ihan jokainen päivä (tai jätetään elämättä). Parhaimmat oivallukset voivat syntyä hetkissä, joissa pysähdymme kohtaamaan ja ymmärtämään toisiamme. Paikalla olleen osallistujan sanoin:
Ei voi tietää mikä ajatus toisella on. Siksi pitää kertoa ja kuunnella.
Blogin kirjoitti Reetta Kalliomeri, kehittämissuunnittelija, Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio: SOS-Lapsikylä.