Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen ja hyvinvoinnin edistäminen kohti yhdenvertaisuutta ESR+-teeman toisessa valtakunnallisessa haussa kahdeksan hankekokonaisuutta etenee rahoitusneuvotteluihin.
Teeman toinen hankehaku oli auki alkuvuodesta 2025. Haku kohdistui valtakunnallisiin kehittämishankkeisiin, ja aiheena oli vanhemmuuden tuen ja vanhemmuustaitojen systemaattinen kehittäminen osana hyvinvointialueiden toimintaa ja monialaisia tuen ja palveluiden kokonaisuuksia.
Valtakunnallisen haun teema toteuttaa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman Euroopan sosiaalirahaston erityistavoitetta 4.3 Yhdenvertaiseen osallisuuteen. Teeman ohjaavina ministeriöinä toimivat sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Nyt valituista hankkeista kaikki toteutetaan sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksesta. Hämeen ELY-keskus toimii teeman välittävänä toimielimenä.
Hankehakuun saapui 66 hakemusta (32 hankekokonaisuutta). Erityisten valintaperusteiden arvioinnin jälkeen seuraavat kahdeksan hanketta ylittivät vaaditun pisterajan ja etenevät tarkentaviin rahoitusneuvotteluihin:
Hyvinvoiva vanhemmuus – Pienten kuntien kiertävät lapsiperheiden ehkäisevät ja varhaisen tuen palvelut
Hakijana SOS-lapsikyläsäätiö sr
Pikkuhelppiä perheille -hanke
Hakijana Lasten ja nuorten keskus ry
Yhdenvertaiset lasten, nuorten ja perheiden palvelut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella
Hakijana Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
VANTTU – Lapsilähtöinen vanhemmuuden tuki eriarvoisimmassa asemassa oleville lapsiperheille perhekeskustoiminnassa
Hakijana Pelastakaa lapset ry
Erityislasten vanhempien työllistymisen tukeminen
Hakijoina Live-säätiö ja Omaishoitajaliitto ry
Vanhempien tukea yhteisöllisyyttä ja vertaisuutta kehittämällä
Hakijoina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Turun kaupunki ja Opetushallitus
Vanhemmuuden vahvistajat
Hakijoina Helsingin kaupunki ja Helsinkimissio ry
Vanhemmuuden navigaattori -ryhmävalmennusmalli erityislasten vanhemmille
Hakijoina Tukena-säätiö ja VERSO kuntoutus Oy
Valittujen hankkeiden lopullisina hyödynsaajina ovat haavoittuvassa asemassa olevat lapset, nuoret ja perheet. Hankkeiden kohderyhmänä ovat heille palveluja ja hoitoa tarjoavat ammattilaiset, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä perhekeskusverkostojen toimijat, hyvinvointialueet ja kunnat keskeisine yhteistyötahoineen.
Hakijoina monipuolinen joukko eri sektoreiden toimijoita
Hankkeiden toteuttajina toimii monipuolinen joukko eri sektoreiden toimijoita yhdistyksistä ja säätiöistä kuntiin, hyvinvointialueisiin ja valtion laitoksiin.
“Nyt rahoitettavat hankkeet osuvat hyvin sekä rahoitusohjelman sisältöön että haun teemoihin. Arvioinnin perusteella rahoitettavia hankkeita yhdistivät tavoitteet syrjimättömyyden edistämiseen ja palvelujen saatavuuden kehittämiseen, sekä kehittämistyön osuminen ryhmiin, joiden sosiaalinen osallisuus on uhatuin”, Hämeen ELY-keskuksen rahoitusasiantuntija Antti Hieta kertoo.
Hietan mukaan yleisimpiä syitä hakemusten hylkäämiseen oli suunniteltujen toimenpiteiden heikko tai liian yleisluontoinen kuvaus, eli konkretian puute itse hankkeen toteutuksessa.
“Myös resurssien suunnittelussa ja toiminnan osumisessa oikeaan kohderyhmään oli joissain hakemuksissa ongelmia”, Hieta jatkaa.
Vuosina 2021–2027 Lasten nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen ja hyvinvoinnin edistäminen kohti yhdenvertaisuutta -teeman rahoitus on yhteensä 23 miljoonaa euroa. Nyt valituiksi tulleiden hankkeiden tukimäärät ovat yhteensä noin 5,5 miljoona euroa.
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio kiittää kaikkia toiseen valtakunnalliseen hakuun osallistuneita tahoja. Koordinaatiohanke jatkaa valittujen hankkeiden parissa työskentelyä lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi.
Lisätietoja:
Antti Hieta, rahoitusasiantuntija
Hämeen ELY-keskus
antti.hieta@ely-keskus.fi
p. 0295 025 116
Elina Weckström, hankepäällikkö
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio
elina.weckstrom@sos-lapsikyla.fi
p. 050 306 5588