KNOT – Kaikki nuoret osallisia tulevaisuuteen on valtakunnallinen ESR+ 4.3 LANUPE-hanke ja se on käynnistynyt syksyllä 2024. Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio tukee ja koordinoi Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) erityistavoitteen 4.3 kehittämishankkeita osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon teemoissa.
Tarve ja tavoitteet
KNOT – Kaikki nuoret osallisia tulevaisuuteen -hankkeen peruskysymyksenä on selvittää, miksi nuori on TUVAssa eli tutkintoon valmentavassa koulutuksessa: mitä nuoren koulupolulla on tapahtunut tätä ennen, millaista tukea ja ohjausta nuori ja hänen huoltajansa ovat saaneet tai olisivat koulupolun varrella tarvinneet ja keneltä.
Hanke vastaa tarpeeseen kehittää palvelujärjestelmää niin ammattilaisten, nuorten kuin vanhempien/huoltajien näkökulmista. Keskiössä on nuoren koulupoluilla kohtaamien ammattilaisten osaamisen ja yhteistyön kehittäminen sekä solmukohtien näkyväksi tekeminen ja ratkaisujen hakeminen niihin.
Kohderyhmät
Hankkeen kohderyhmänä ovat palvelujärjestelmän asiantuntijat, jotka päivittäisessä työssään kohtaavat lapsia, nuoria sekä heidän vanhempiaan sosiaali-, terveys-, kasvatus-, ohjaus- ja opetusalalla.
Toiminta ja tulokset
Hankkeen kuuden työpaketin avulla vahvistetaan opetus-, kasvatus-, ohjaus-, sosiaali-, ja terveysalojen asiantuntijoiden yhteistyötä ja osaamista sekä osaamisen jakamista lasten ja nuorten koulupolkujen solmukohtien purkamiseksi. Hankkeen toimenpiteet tuottavat eri ammattiryhmille vanhempien osallisuuden ja vanhemmuuden tukemisen osaamista osana koulupolkua.
- Hankkeessa toteutetaan aikaisempaa tietoa kokoava kirjallisuuskatsaus sekä nuorten ja heidän vanhempiensa/huoltajiensa haastatteluja.
- Hankkeen tavoitteisiin vastataan järjestämällä kohderyhmälle erilaisia yhteiskehittämisen työpajoja, muotoilutyöskentelyä, valmennuksia ja webinaareja.
- Hankkeessa kehitetään yhteisöllinen Solmujen purkaja -osaamismerkki, joka toimii osaamisen hankkimisen ja osoittamisen välineenä myös hankkeen päätyttyä.
- Työpaketeissa hyödynnetään aina aiempien työpakettien tuloksia.
Hanke pyrkii osaltaan vaikuttamaan hyvinvointia, turvallisuutta ja yhdenvertaisuutta edistävän toimintakulttuurin ja yhteiskunnan kehittämiseen sekä nostamaan esiin varhaisen puuttumisen aikoja, paikkoja ja tiloja haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten hyvän elämän edistämiseksi. Hanke tuottaa uusia toimintamalleja ja työkaluja ammattilaisten käyttöön.
Toteuttajat
Hanke toteutetaan viiden organisaation ryhmähankkeena. Hankkeen päätoteuttajana toimii Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja osatoteuttajina Diakonia-ammattikorkeakoulu (DIAK), Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk), Suomen Vanhempainliitto ry ja Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu.
Ajankohta
Hanke toteutetaan 1.10.2024-30.9.2027
Lisätietoja
Lisätietoja ja tarkemmat yhteystiedot löytyvät hankkeen verkkosivuilta osoitteesta https://projects.tuni.fi/knot/ (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
