Missä, miten ja kenen ehdoilla nuorten osallisuus Suomessa toteutuu? Näitä kysymyksiä pohdimme nuorten ja aikuisten yhteisessä Erätauko-keskustelussa Hyvin sanottu -keskustelufestivaaleilla, jossa Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatiohanke (ESR+) yhteistyössä Hämeenlinnan seudun 4H:n kanssa järjesti luottamuksellisen keskustelun. Kokoonnuimme Verkatehtaalle pohtimaan, mitä osallisuus nuorten kokemuksissa on, ja miten sitä voi edistää. Keskusteluun osallistui seitsemän nuorta ja kaksi aikuista.
Osallisuus on kaikkien yhteinen asia
Keskustelijoiden mielestä osallisuuden kokemus rakentuu mahdollisuudesta tulla kohdatuksi omana itsenään sekä sosiaaliseen ryhmään ja yhteisöön kuulumisesta. Nuorten kokemuksissa korostui vertaissuhteiden merkitys, mutta toisaalta myös aikuisten tuki koettiin tärkeänä asiana. Nuorille tärkeissä yhteisöissä kuten kouluissa ja harrastuksissa aikuisten tuki ja vastuu yhteisöllisyyttä tukevan ilmapiirin rakentamisessa nähtiin keskeisenä. Nuoret myös tiedostivat, että vaikka tutussa porukassa on helpompi olla, niin myös se, että ohjaava aikuinen välillä ”sekoittaa pakkaa” on arvokasta ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Lisäksi kun toimii yhdessä muidenkin kuin niiden tutuimpien ihmisen kanssa, syntyy mahdollisuuksia ihan uusiin ihmissuhteisiin.
Opettajan tehtävä olisi sekoittaa pakkaa, vaikka se aina siinä hetkessä tuntuu pahalta. Silloin oppisi toimimaan kaikkien kanssa ja vaikka istumajärjestys auttaa tutustumaan ihan uusiin ihmisiin. Vaikka aluksi tuntuu pahalta, niin vähitellen tutustuu ja yhteistyö lisääntyy. Nyt sitten myöhemminkin voi moikata ja jutella niiden kanssa.
Meitä ryhmäytettiin niin, että tukioppilaat järjesti koko päivän pelejä ja me tutustuttiin toisiimme.
Harrastuksen aloittaminen tai sinne meneminen voi olla tosi iso haaste, kun ei tiedä kuka mulle juttelee ja täytyy heti uskaltaa jutella jollekin. Etenkin jo harrastuksen ohjaaja ei auta.
Työ- tai tet-paikkaa hakiessa pitäisi saada lyhytkin kuittaus, että kiitos kun hait. Pitäisi reagoida jotenkin eikä vain jättää vastaamatta. Ei se vastaaminen vie kauaa.
Arjen pienet teot luovat yhteisöllisyyttä
Osallisuuden tunteen pohjana ovat nuorten mielestä konkreettiset teot, joiden pohjalta kokee tulevansa huomatuksi ja olevansa osa yhteisöjä. Tällaisiksi teoiksi arjessa tunnistettiin esimerkiksi hymyily, toisten moikkaaminen, silmiin katsominen tai avun tarjoaminen, kun huomaa toisen sitä tarvitsevan. Lyhytkin kohtaaminen voi olla merkityksellinen, kun se on kiireetön ja aito. Keskustelijat tekivät oivaltavia havaintoja siitä, kuinka arjen pienillä teoilla rakennetaan isoja asioita, kuten luottamusta, itsearvostusta ja yhteisöllisyyttä. Keskustelijat tunnistivat, että niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin henkilöinä, jotka voivat rakentaa yhteisöllisyyttä ja tehdä merkityksellisiä tekoja osallisuuden kannalta.
Hymy ja huomioiminen lisää luottamusta. Silmiin katsominen on jo toisen huomioimista. Mä näen sut.
Hiljaiselta kysyin, haluaako oikeasti olla yksin ja sanoi haluavansa. Otin kuitenkin sellaisen tavan, että nostan käden pystyyn ja annan läpyn. Muutkin on alkanut tekemään samaa.
Siitä varmaan tulee tunne yhteisöllisyydestä, kun huomioidaan toiset ja autetaan tarvittaessa. Aika arkisten ja pienten asioiden kautta tulee hyvä tunne.
Rohkaisun ja kannustuksen merkitys on tosi suuri sille, miten näet itsesi.
Erilaisuuden arvostaminen lisää osallisuutta ja välittämistä
Nuoret toivoivat yhteisöihin ja ryhmiin erilaisuuden arvostamista. Kun erilaisuutta arvostetaan, voi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Yhteisenä asiana tunnistettiin se, että kaikki arvostavat välittäviä tekoja. Nuorten mielestä ihmisten välillä on yleensä enemmän yhteistä kuin osataan ajatellakaan, ja kaikkien kanssa löytää jotain puhuttavaa. Nuoret tunnistivat myös sen, että eri ihmiset haluavat osallistua eri tavoin ryhmiin: jotkut ovat hiljaisempia ja toiset äänekkäämpiä. Keskustelijat pohtivat, että osallisuuden vahvistamiseksi on hyvä pysähtyä ja varmistaa ryhmän hiljaisemmiltakin osallistujilta, haluavatko he tulla esimerkiksi mukaan syömään tai tarvitsevatko he apua jossain.
Erilaisuus on hyvä asia ja rikkaus. Olis tylsää, jos kaikilla olisi sama mielipide. Jokaiselta voi oppia jotain uutta ja jokaisella on oma tausta. Olisi hyvä löytää asioita, mitkä yhdistää. Ei pelkkiä erottavia tekijöitä. Yhteistä on kuitenkin loppupeleissä aika paljon.
Vaikka itse on sosiaalinen, niin toiset haluaa olla enemmän itsekseen. Kaikkia kuitenkin yleensä ilahduttaa, jos kysyy mukaan. Vaikka ei aina tulisikaan.
Myötätunto itseä ja toisia kohtaan lisää kaikkien hyvinvointia
Nuoret tunnistivat tarpeen myötätunnolle sekä itseään että muita kohtaan. Pohdimme yhdessä, miten nämä kaksi sitoutuvat yhteen ja kuinka armollisuus itseään kohtaan mahdollistaa saman muita kohtaan. Toisaalta myös itsensä hyväksyminen tapahtuu suhteessa erityisesti vertaisryhmiin: hyväksyntä, rohkaisu ja kannustus ystäviltä ovat keskeisessä roolissa siinä, millaiseksi kuva itsestä muodostuu. Vertailulla ei pääse pitkälle, eikä täydellisyyttä tarvitse odottaa itseltään tai muilta. Keskustelijat totesivat kaikilla ihmisillä olevan oma tausta, joka tekee heistä erityisiä, ja joka on hyvä ottaa huomioon sen sijaan, että näkisi toisen vain yhden piirteen tai tilanteen määrittämänä.
Täytyis muistaa olla itsensä oma kaveri, koska sä olet koko elämäsi itsesi kanssa. Ei pitäis vertailla toisiin. Me ollaan erilaisia ja se just tekee meistä hyvän.
Kiusaamisen taustalla on usein jotain vakavampaa. Voi olla keino saada huomioo. Ei riitä pelkästään, että hyi, ei saa kiusata. Ei kukaan halua tahallaan kiusata.
Uudessa harrastuksessa ei voi olla mestari. Sä opit vähitellen.
Missä, miten ja kenen ehdoilla nuorten osallisuus toteutuu?
Keskustelumme pohjalta osallisuus näyttäytyy yksilön omana kokemuksena, joka syntyy nuorille merkityksellisissä yhteisöissä ja suhteissa arkisten kohtaamisten ja välittävien tekojen kautta. Nuorten puheenvuoroissa koulu ja harrastukset, mutta myös erilaiset työsuhteet nousivat merkityksellisiksi paikoiksi, joissa osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksia syntyy – tai jää syntymättä. Lisäksi sosiaalisista ryhmistä nuorten omat ryhmät ja yhteisöt, kuten ystäväpiirit ja muut vertaisryhmät, sekä perhe olivat osallisuuden kokemuksen kannalta keskeisiä.
Mahdollisuus tukea osallisuutta on läsnä joka päivä arkisissa hetkissä. Jokainen on vastuussa kivan ilmapiirin rakentamisesta, ja jokaisella on mahdollisuuksia toimia tavoilla, jotka tukevat myös toisen osallisuutta. Toisaalta auktoriteettihahmoilla, kuten ryhmiä ohjaavilla aikuisilla, on erityinen vastuu luoda puitteet, jotka mahdollistavat turvallisen ilmapiirin ja osallistumisen.
Kokemus osallisuudesta on aina yksilöllinen ja voi vaihdella yhteisöstä toiseen. Yksi osallisuuden edistämisen muotti ei sovi kaikkiin tilanteisiin, mutta hyvistä käytännöistä voi oppia, ja niitä voi soveltaa omaan toimintaansa ja elämäänsä sopiviksi. Tässäkin blogitekstissä esiin nostamamme, nuorten konkreettiset ehdotukset ja esimerkit omasta elämästään – kuten ”pakan sekoittaminen” ryhmäyttämiseksi tai “läpyn” antaminen, kun ei tee mieli puhua – toimivat toivottavasti inspiraationa erilaisista arjen tavoista edistää kaikkien osallisuutta.
Haluamme kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita nuoria ja aikuisia! Yhteinen keskustelumme osoitti jo itsessään sen, miten pysähtymällä kuuntelemaan toisiamme ja kertomaan omista kokemuksistamme kiireettömästi, voimme edistää tuttuuden, yhteisöllisyyden ja välittämisen kokemuksia. Keskustelumme koettiin merkityksellisenä kaikkien paikallaolijoiden näkökulmasta, ja keskustelulle toivottiin jatkoa. Jokainen meistä oli paitsi rakentamassa ja konkretisoimassa ymmärrystä osallisuudesta, luomassa turvallista, toisia kannustavaa ja kunnioittavaa keskusteluilmapiiriä. Osallisuus konkretisoitui keskustelun aikana arjessa tapahtuvaksi ja jokaisen paikalla olijan tunnistamaksi tunteeksi, jolle luodaan pohjaa yhdessä toimien ja toisiamme tukien ja kannustaen.
Elämä on monimutkaista, mutta siitä selvitään yhdessä.
Blogin kirjoitti projektikoordinaattori Venla Sunikka.
