Koordinaatiomme osallistui toukokuussa kansainvälisille lapsuudentutkimuksen päiville, jotka järjestettiin Helsingin yliopiston, Itlan ja Lapsuudentutkimuksen seuran yhteistyönä. Tutkimuspäivien teemana oli lapsuus ja yhteisöt. Puhujia sekä konferenssivieraita oli saapunut lukuisista eri Euroopan maista, Kanadasta, Yhdysvalloista sekä Intiasta. Olimme mukana vetämässä mielenkiintoisia työpajoja ja osa tiimistämme esitteli myös omaa tutkimustaan (tutustu nostoihin tutkimuksista LinkedIn-ryhmässämme (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)).
Konferenssissa käytävä monitieteiden vuoropuhelu on minulle tutkijana luontaista. Tällä kertaa fokukseni oli kuitenkin hanketyössä ja katselin konferenssin antia syksyllä aloittavien hankkeiden näkökulmista sekä ennen kaikkea niiden lasten kannalta, joiden palveluita hankkeissa pyritään kehittämään. Mitä hyvää me voisimme tuoreesta tutkimustiedosta saada omaan ja hankkeiden toimintaan?
Menetelmät tulosten takana
Monet tutkimukset käsittelivät osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon kysymyksiä. Kirjoitin näppäimistö sauhuten ylös viitetietoja julkaisuista, joista hankkeet voisi hyötyä. Tärkeimmät oivallukseni eivät kuitenkaan liity tutkimusten tuloksiin, vaan niiden saavuttamiseksi käytettyihin menetelmiin.
Niin lapsuudentutkimuksessa kuin lapsiperhepalvelujen kehittämisessä on olennaista yhdessä tekeminen. Lapset eivät ole tiedonkeruun tai toiminnan kohteita, vaan työtä tehdään yhdessä heidän kanssaan sekä heidän vuokseen (Mayall, 2000). Lapsinäkökulmaisen työskentelyn periaatteita ovat luottamuksen rakentaminen, dialoginen vuorovaikutus sekä menetelmien valitseminen kunkin lapsen henkilökohtaiset tarpeet ja mieltymykset huomioiden (Karlsson, 2021; Ortju ym., 2023).
Konferenssiesityksissä kuulimme muun muassa piirtämisen, valokuvaamisen ja roolileikin käytöstä lasten kuulemisessa. Osa tutkijoista painotti prosessin aloituksen merkityksellisyyttä. Se, miten lapset toivotetaan tervetulleiksi mukaan toimintaan ja kuinka luottamusta luodaan, on prosessin sujumisen ja lopputuloksen kannalta olennaista. On tärkeää huomata, että kaikki lapset eivät ole samanlaisia eivätkä halua osallistua kaikkiin aikuisen hyvänä pitämiin toimintoihin. Lapsen kiskominen väkisin mukaan yhteiseen tanssihetkeen ei palvele tarkoitusta.
Lapsen kokemusmaailmaan tutustuminen
Toinen tärkeä tutkijoiden jakama oivallus oli, miten lapset näkevät ympäristön ja yhteisön osin erilaisina kuin me aikuiset. Vaikka lapsi aikuisen silmissä näyttäisi yksinäiseltä, voi hän keskittyneesti tutkailla seinän pintaan piirtyviä varjoja ja käydä sisäisesti kiintoisaa mielikuvitusmatkaa, kokien iloa ja huvitusta. Toisaalta aikuisten huonotapaisena pitämä lapsi voi olla ryhmän halutuin kaveri, koska hänellä on juuri niitä ominaisuuksia, joita vertaiset arvostavat, kuten vaikkapa taitoa valehdella aikuisille.
Ajatukseni lasten, nuorten ja perheiden oman osallistumisen ja aidon kuulemisen merkityksestä vahvistuivat professori Niina Junttilan ja professori Cath Larkinsin puheenvuoroissa. Junttilan tutkimusryhmän tuloksissa näkyy, miten lapsen oma kokemus ennustaa hänen tulevaisuuden palvelutarpeitaan paremmin kuin aikuisten olettamukset lasten kokemuksista (esim. Kiuru ym., 2024). Larkins puolestaan muistutti, että ihmisten luokittelemisen sijaan tiettyihin ryhmiin, on olennaisempaa kuulla heidän omaa kokemustaan siitä, mihin ryhmään he itsensä identifioivat. Oli hätkähdyttävää havahtua siihen, miten kauaskantoiset vaikutukset kohtaamisella tai kohtaamatta jättämisellä on niin yksilölle itselleen kuin yhteiskunnalle.
Blogin kirjoitti erityisasiantuntija Laura Ortju
Kiitän tähän blogiin johtaneesta pohdinnasta etenkin seuraavia työpajoihin osallistuneita tutkijoita: Tuire Colliander, Jan Varpanen, Taina Kyrönlampi ja Lene Schmidt.
Lähteet
Karlsson, L. (2021). Studies of child perspectives in methodology and practice with ‘osallisuus’ as a Finnish approach to children’s recipro-cal cultural participation. In E. Eriksen Ødegaard & J. Spord Borgen (Eds.), Childhood cultures in transformation: 30 years of the UN convention of the rights of the child in action (pp. 246–273). Brill.
Kiuru, N., Salmela-Aro, K., Laursen, B., Vasalampi, K., Beattie, M., Tunkkari, M., & Junttila, N. (2024). Profiles of loneliness and ostracism during adolescence: consequences, antecedents, and protective factors. Child Psychiatry & Human Development, 00. DOI: 10.1007/s10578-024-01664-8
Mayall, B. (2000). Conversations with children: Working with generational issues. In P. Christensen & A. James (Eds.), Research with children: Perspectives and practices (pp. 120–135). Falmer Press.
Ortju, L., Kankkunen, P., Haaranen, A., & Karlsson, L. (2023). Researcher-initiated role play, stimulated recall interview, storycrafting, painting and drawing as research methods to reach children’s perspectives in health sciences. Journal of Advanced Nursing, 00, 1-14. DOI: 10.1111/jan.16000
Tutkimuspäivien abstraktikirja (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Tukea yhteiskehittämiseen saat henkilökohtaisista hankesparrauksistamme, koulutuksistamme sekä verkkosivujemme Osallisuus ja yhteiskehittäminen -osuudesta.